|
|
|
|
Osaamisen perusarvojen Tiedon ja Taidon synty |
|
Kurikassa syntyneet kaksoset Tieto ja Taito opiskelivat kotikaupungissaan aikoinaan samoilla tavoitteilla, - he halusivat menestyä työelämässä. Taito oli lahjakas käytännön omaksuja ja Tieto taas teoreettinen pohdiskelija. Opintiellä he taistelivat usein keskenään erilaisten arvojensa takia. Vuosia kinasteltuaan he päätyivät yhteisymmärrykseen ja hyväksyivät toistensa ajattelumallien kantavat menestystekijät. Tieto antoi Taidolle tarvittavan teoreettisen tiedon ja opetti Taitoa tiedonhankinnassa. Taito puolestaan opetti Tietoa käytännönläheiseksi tekijäksi ja kertoi käytännön opettavan osaltaan. Näin heistä yhdessä kehittyi Kovanluokan Tekijöitä.
Yhdessä Tieto ja Taito menestyvät tänäkin päivänä yrityselämän kärkivaikuttajina ja toimivat ohessa kansainvälisinä luennoitsijoina eri oppilaitoksissa ja yliopistoissa. Heidän yhteisiin Tiedon- ja Taidon arvoihin pohjautuu koulutus Kurikassa edelleenkin. Samat opetusarvot ovat kantautuneet myös kansainvälisesti merkittäviksi lähtökohdiksi lähes kaikille oppilaitoksille ja heidän arvoihinsa perustuu myös menestyksekkäitten yritysten kehitystarinat.
TIETO HURMAA, TAITO KANTAA!
Lähde: Kurikankaupungin arkisto
|
|