|
|
|
|
"Minä olen pienestä pitäen ajatellut että talonrakentaminen on miesten hommaa. Jos oppii rakentamaan talon voi olla itsestään ylpeä. Olen opiskellut rakennusalan perustutkintoa nyt kaksi vuotta Kurikan ammattioppilaitoksessa ja haaveenani on rakentaa tulevalle perheelleni kaksikerroksinen maalämmöllä toimiva hirsitalo.
Meillä on täällä koulussa hyvä motivoitunut porukka ja osaavat opettajat. On hienoa saada itselleen ammatti jossa on riittävästi haasteita ja jossa myös omat kiinnostuksen kohteet yhdistyvät."
"Jarkko" Koulutuskeskus Sedu, Kurikka Rakennusalan perustutkinto
"Painoin muutama kevät sitten Kurikan lukiosta ylioppilaslakin päähäni. Lukio-aika meni kavereiden kanssa ”isommista piireistä” ja kaupungeista haaveillen ja tavoitteenamme oli vain päästä jonnekin kauas. Nyt sitten olen kaukana, opiskelen nimittäin Barcelonassa valokuvausta. Vasta nyt osaan todella arvostaa pientä, hyvähenkistä ja turvallista Jurvan lukiota. Yksikään suurkaupunki ei pysty tarjoamaan samaa turvallisuuden tunnetta kuin oma kyläyhteisö tai pienen luokan luokkahenki. Viihdyn maailmalla toistaiseksi vielä hyvin mutta haaveilen että voisin kasvattaa lapseni samassa ympäristössä jossa itse vartuin."
"Pia" Kurikan lukion ylioppilas vm. 2006
"Opiskelen neljättä vuotta muotoilua Seamkin toimipisteessä Jurvassa. Näin jälkeenpäin ajatellen edelliset opiskeluvuodet ovat menneet nopeasti. Mielestäni etäinen sijainti on antanut mahdollisuuden keskittyä opintoihin täyspainoisesti, vaikka maailma pyörii opintojen ympärillä. En usko arjen juurikaan eroavan verrattuna muihin opiskelupaikkoihin. On totta, että palveluja on pienellä paikkakunnalla vähemmän tai palvelujen käyttäminen vaatii suunnittelua. Toisaalta opintojen aikana globaali maailma on usein tullut yllättävän lähelle monessa eri muodossa."
"Mikko" SeAMK, Jurva Teollinen kalustemuotoilu
|
|